Taisin törmätä automaattiseen ajatukseen, joka vaivaa minua aika usein. Kai tämä näkyisi monessa muussakin jutussa, mutta koska elämäni on mitä on, siihen ei törmääkään niin kamalan usein. Melli sai taas aivan hirvittävän raivarin. Nessan kaveri tuli meille leikkimään ja Melli ei mahtunut leikkeihin mukaan. Aika pitkälle kyse taisi olla myös siitä, että Melli ei "osannut leikkiä" tyttöjen kanssa. Melli olisi tavalliseen tapaansa tahtonut johtaa koko showta jne. Lopulta tytöt lähtivät ulos (Melli oli tässä vaiheessa istunut jo kaksi jäähyä) ja Melli säntäsi perään. Montaa minuuttia ne eivät siellä pihalla viihtyneet (vaikka toivoin muuta) ja N & P tulivat valittamaan, että Melli kiusaa. Komensin Mellin sisälle ja siitäkös se riemu repesi. Likka huusi taas niin, että varmasti koko kerrostalo kuuli. Siinä tuli taas vakiot: "MINÄ KUOLEN", "MINÄ KUOLEN JANOON" "MINÄ KUOLEN NÄLKÄÄN" "MINÄ PUREN" "MINÄ EN HALUA OLLA YKSIN". Mulla pinna oli niin kireällä, että oli oikeasti pakko jättää likka keittiöön huutamaan, jotta sai vähän hengähdettyä. Sitten paruin Arille puhelimessa: MIKSI MINÄ EN VOI KOSKAAN ONNISTUA MISSÄÄN? MITÄ ME TEHDÄÄN NIIN VÄÄRIN, ETTÄ MELLILLÄ ON NOIN PAHA OLO! Hetken tuota omineni puhelun jälkeen tuskailtuani ja Mellin kanssa rauhaa hierottuani mulle tuli joku ahaa-elämys. Miksi ihmeessä tää on aina näin? Miksi ihmeessä mä ajattelen aina niin, että se on mun vika ja minä olen epäonnistunut? Miksen minä kykene näkemään sitä, että tälläkin viikolla tää oli ENSIMMÄINEN kerta, kun Melli raivosi mulle, hei miksen mä näe sitä miten kivaa meillä on ollut ja miten ONNISTUNEITA päiviä meillä on ollut? Eilenhän Melli sai myös kamalan raivarin, mutta yllätys yllätys se sai sen Arille. En enää muista mistä se sen sai, mutta Ari otti Mellin olohuoneeseen syliin rauhoittumaan ja siellä käytiin läpi kaikki mahdolliset temput. Kyllähän sen ymmärtää, että Mellilläkin tää viikko ottaa koville, kun on iso muutos tuo siskon eskariin meneminen, vaikka ihan kivaa onkin ollut.

Niin, mutta takaisin kukkaruukkuun, ei kuin asiaan. Mietin siinä sitten tosiaan sitä, että miksi ihmeessä mä en voi käsittää sitä, että Melli nyt ei vaan satu olemaan se maailman helpoin lapsi. Miksen mä voi käsittää, ettei kaikki tän maailman ongelmat ja virheet nyt vaan satu olemaan mun vikaa tai ansiota?