Uskomatonta miten nopeasti se voi tapahtua. Miten ihmeessä voi olla niin, että jo yhden päivän aikana pieni tyttö näyttää kasvaneen äitinsä silmissä ihan kamalasti? Koulubussista tulee intoa täynnä oleva Iso Tyttö, joka pursuaa itsevarmuutta ja iloa: \"Äiti, mulla oli kivaa ja mä sain uuden kaverin\". Voisiko äiti saada parempia uutisia? Ei.

Päivät tällä viikolla ovat menneet ihan hirmuista haipakkaa.

Maanantaina Nessa heräili vasta puoli 10 aikaan ja minä ajattelin kauhulla, että mitenhän koville mahtaa ottaa, kun keskiviikkona herätys on seiskalta. Sen jälkeen lähdimme ajelemaan Ruostejärvelle. Päivä oli ihana, oli mukavan lämmintä ja koululaiset olivat jo koulussa, rannalla ei ollut meidän lisäksemme kuin yksi nainen ja sekin kaukana. Tämä nainen paljastuikin sitten myöhemmin melko ristiriitaiseksi kokemukseksi, nimittäin tunnin rannalla olon jälkeen nainen päätti lähestyä meitä ja tulla juttelemaan niitä näitä. Keskustelu oli mukavaa, mutta sitten kun vastaan tuli kysymys: - Mikäs on teidän perheen suhde raamattuun? Mielestäni vastasin tuohonkin vielä ihan fiksusti, rehellisesti ja asiallisesti, mutta ko. nainenpa olikin Jehovantodistaja, jolta taisi vielä puuttua käännytyksiä taivaspaikasta tai jotain. Kävimme naisen kanssa kahden tunnin keskustelun uskonnosta, lastenkasvatuksesta, luonnosta ja elämästä ylipäätään. Keskustelu oli omalla tavallaan yksi antoisimmista keskusteluista pitkään aikaan, mutta... toisaalta taas äärimmäisen ahdistavaa ja väsyttävää.

Maanantaina minä otin Omaa Aikaa. Kävin pitkällä kävelyllä koirien kanssa ja sen jälkeen lajittelin digikuvia. Tunsin miten maailma näytti jo paljon paremmalta, kun kerrankin oli päivä, jolloin en ollut lasten .- en yhdenkään kanssa 24/7. Niin paljon kuin niitä rakastaakin niin välillä kaipaisi hetkeä ihan vain itselleen.

Tiistai oli puuhakas päivä sekin. Ajoimme aamusta ilmoittamaan Melliä seurakunnan kerhoon. Näillä näkymin Mellin kerhoaamu tulee jatkossa olemaan maanantai. Sen jälkeen kävimme kotona syömässä ja ajoimme Saloon, jossa seikkailimme läpi Suurkirppiksen ja kävimme Sittarissa ostamassa parit vaatteet ja Osselle syöttötuolin. Olin hirmuisen tyytyväinen, kun sain mielestäni aika edullisesti sellaisen tripp trapp kloonin, joskin näin jälkikäteen se ei tainnut olla paras mahdollinen ostos meidän pullukkapojalle.

Illalla menimme Hippo-kisoihin. Nessa osallistui pallonheittoon ja juoksuun, Melli vain juoksuun. Heli ja Arttu olivat siellä meidän kanssa ja nähtiin siinä sivussa monia muitakin ystäviä: Anua, Maitsua jne... Kun sade yllätti, taapersimme Helille vielä teelle ja siinä se sitten olikin, minun vakaa aikomus pistää Nessa ajoissa nukkumaan.

Keskiviikkona sain sitten sen yllätyksen miten koville otti pistää oma vauva koulutaksiin aamulla. Aamu meni ihan kivasti ja tuntui, että kamalan kiireen sijaan sitä aikaa oli vaikka kuinka. Vaan sitten kun tyttö lähti pihasta sydän painui sykkyrälle huolesta: Miten se pärjää? Miten asiat menee? Kuka siitä pitää huolen? No kuten todettu, Nessa viihtyi eskarissa ilmeisen hyvin.

Minä lähdin Mellin kanssa ulkoilemaan, kierrettiin pieni lenkki Melli pyöräillen ja minä työntelin Ossea rattaissa. Sen jälkeen kävin kaupassa ja voi vitsi, että oli luksusta käydä kaupassa vaan kahden kanssa. Ei ollut ollenkaan sellaista sählinkiä, kuin silloin kun molemmat tytöt on paikalla.

Sitten tultiin Mellin kanssa kotiin, leikittiin vähän aikaa Barbeilla, laitettiin ruokaa, luettiin ja sitten siivoilin vähän ennen kuin Nessa tuli. Ari tulikin melkein samalla oven avauksella ja mulla oli aika MTY:öön, joten kiirehdin sinne.

Tädin kanssa aika meni lähinnä käydessä läpi tätä arkielämää ja sen kuvioita, mutta jonkun verran puhuttiin siitä miten paljon ihmiseen vaikuttaa alitajuinen ajattelu ja mistä se saa pohjansa. Sain kotiläksyksi miettiä, että minkälaisia automaattisia ajatusreaktioita mulla on... Jaa-a.

Tädin jälkeen huomasin Anulta tulleen viestin ja kävin viemässä Nessan heille leikkimään. Juteltiin Anun kanssa pitkät tovit ja sitten lähdin viemään koiria lenkille. Pitkästä, pitkästä aikaa menin ihan oikeasti JUOKSEMAAN ja tietyllä tapaa yllätyin siitä miten paljon sain juostua. Kiva. Haaveissa, että josko sitä saisi silloin tällöin juostua vähän.

Tänään totesin, että huh heijaa miten toisenlaiseksi päivät muuttuu, kun ne aloittaa seiskalta. Taas aamuhärdellin jälkeen siivosin itseni, Ossen ja Mellin melkein samalla ovenavauksella ulos, kun Nessa lähti eskariin. Menimme Maurinpuistoon (Melli pyörällä, minä kävellen rattaiden kanssa) ja leikimme Mellin kanssa siellä yhtä ja toista. Sitten lähdimme kirjastoon, jossa istuimme hyvän tovin lukemassa kirjoja. Kirjastosta palasimme kotiin, jossa Melli kokosi uuden Tuhkimo aiheisen 40 palan palapelin ja minä syötin Ossen ja lämmitin minulle ja Mellille ruuan (makaroonilaatikkoa). Syötiin ja sen jälkeen Melli alkoi katsoa kirjastosta lainaamaansa kasettia. Minä taisin istua hetken koneella, hoitaa pyykkejä ja tiskejä ja sen sellaista. Sitten alkoikin taas Nessan odottaminen kotiin ja koulutaksi tulikin paljon aikaisemmin kuin eilen.

Iltapäivällä innostuin leipomaan sämpylöitä ja loppujen lopuksi meitä olikin sitten neljä \"leipomassa\". Minä leivoin Nessan kanssa, Melli pyöritti pari sämpylää ja keskittyi sen jälkeen taikinan syömiseen ja Osse toimi työnjohtona syöttötuolissaan

Viime päivät ovat olleet pitkiä, raskaita, kiireisiä ja työntäytteisiä, mutta ah niin iloisia, onnellisia ja onnistumista täynnä. Tällaista sen elämän pitäisi olla - juuri tällaista...